Käsitöiden hinnoittelu on hankalaa. Kun seuraa keskustelua Facebookin käsityöryhmissä, on tämä aihe, josta saa valtavasti keskustelua aikaiseksi.
Käsitöitä on tehty aina. Itse asiassa se on ollut välttämättömyys ja Suomen kansa on kulkenut kotikutoisissaan vuosisatoja, rakentanut torppansa ja vuollut kuksansa siinä sivussa. Se on ollut taito, joka on ollut elinehto ja itsestään selvyys. Miksi siitä pitäisi nykyään maksaa?
Juuri noissa mainisemissani keskusteluryhmissä on yllättävän paljon tekijöitä, jotka ovat suorastaan ylpeitä siitä, etteivät halua töistään rahaa. Hyvä näin. Käsitöiden tekeminen on rakas harrastus, ihana tapa rentoutua, ja samalla tehdä jotain ihan omaksi ilokseen tai läheisiä ilahduttamaan. Ja silloin ei tosiaankaan mietitä rahaa, vaan kirjaimellisesti nautitaan siitä mitä tehdään. Ja se on koukuttavaa, suorastaan addiktio. Tiedän itseni lisäksi monia, siis oikeasti monia, jotka nousevat aamulla ennen neljää kutomaan, koska se on niin ihanaa!
Vaan mitäs sitten, kun kaappiin on kertynyt 100 paria iskemättömiä villasukkia? Omille sukulaisille, kummilapsille, naapureille ja työkavereillekaan ei pysty tarjoamaan yli tarpeen.
Käytän tässä nyt esimerkkinä villasukkia, koska me suomalaiset olemme villasukkakansaa. Uskoisin, että melkein jokainen suomalainen niitä käyttää ja niitä myös tuotetaan vinhaa vauhtia kotisohvilta käsin.
Alhaisin myyntihinta, johon olen törmännyt käsin neulotulle sukkaparille, on 3€/pari. Ja kyseisellä myyjällä oli niitä paljon! Sillä hinnalla ei saa edes lankakerää.
Olen myös saanut läheltä seurata ystävättäreni liiketoimintaa käsityömarkkinoilla. Hänellä on ihastuttava putiikki, jossa myydään käsitöitä laidasta laitaan. Neuleita, mattoja, puutuotteita, sisustustuotteita. Suurin osa ”tavarantoimittajista” on harrastajia, joille putiikki on oiva myyntikanava omille tuotteille. Aivan fantastinen kattaus kädentaitoja, mielikuvitusta ja suomalaista perinneosaamista. Ja hämmentyneenä olen muutamaan kertaan kuunnellut hintakeskustelua. Siis keskustelua siitä, ettei tekijä oikein kehtaa tai halua antaa hintaa työlleen. ”Kun se nyt on tolleen itse tehty..”
Vähentääkö tehdyn työn arvoa, että se on iloiten ja nautinnolla tehty? Menettääkö tekijä tekemisen ilon, jos pyytää käypää hintaa tuotteestaan?
Itse teen käsitöitä pienimuotoisesti myyntiin. Tekisin toki isompaakin bisnestä, jos yksi käsipari pystyisi enemmän tuottamaan. Ja tekisin käsitöitä joka tapauksessa, ostettiin niitä tai ei. Ja joka kerta olen suunnattoman iloinen, kun minulta ostetaan. Tykkään kovasti suunnitella ja tehdä erilaisia juttuja ja siksi en kykene ( halua ) tehdä montaa samanlaista tuotetta, vaan hötkyilen aiheesta aiheeseen ja välillä teen ihan päättömiä härpäkkeitä. Ja nautin joka hetkestä!
Käsityön viehätys onkin nykyään juuri siinä, ettei kenenkään ole pakko niitä tehdä. Kotikutoisuus ja puhdetyönä valmistetut tarvetavarat ja vaatteet ovat vaihtuneet markettuotteisiin. Jos siis päädyt ostamaan villasukkasi käsityönharrastajalta, voit olla varma, että hän on HALUNNUT tehdä ne. Ja todennäköisesti pitänyt hauskaa niitä tehdessään.
Jokainen siis hinnoitelkoot tuotteensa juuri niin kuin haluaa.. tai sitten lahjoittaa. Mielestäni kuitenkin alhainen myyntihinta ei saa perustua siihen, että työn tekeminen on ollut mukavaa!
Käsintehtyä iloa elämään! 